|
| 1. Kunnan julkisten palveluiden pitää olla kalliimpia ulkopaikkakuntalaisille. |
| Kuntalaiset maksavat itse omat palvelunsa. Vapaamatkustaminen toisten kuntien ja kuntalaisten rahoilla ei ole oikeudenmukaista. |
|
| 2. Verotulot on tasattava työssäkäynti- ja asumiskunnan kesken. |
| Kuulostaa erinomaiselta keinolta kasvattaa kunnan byrokratiaa ja luoda lisää turhia kustannuksia, kun tämän tyyppistä asiaa ryhdytään selvittämään ja jäljittämään. Siksi olen hieman varovainen. Jos kunta kaipaa veronmaksajia, olisi ensisijaisesti katsottava peiliin ja pohdittava, miksi ihmiset mieluummin asuvat toisessa kunnassa. |
|
| 3. Kunnan pitää ympäristösyistä välttää automarkettien kaavoittamista. |
| Ihmisille on annettava vapaus valita missä ja miten käyvät kaupassa. Elinkeinoelämän rajoittaminen ja säätely ympäristöasioiden siivellä on tekopyhää ja haitallista. Ympäristöasioiden hoitoon on muita ja paljon parempia keinoja, käytetään niitä mieluummin. |
|
| 4. Työttömien lapset eivät tarvitse kunnallista päivähoitoa. |
| Kunnallinen päivähoito tulee muutenkin miettiä uudelleen, esimerkiksi toteuttaa se palvelusetelein tms. valinnanvapautta lisäävin keinoin. |
|
| 5. Kunnan työntekijöiden määrää pitää vähentää kustannussäästöjen takia. |
| Mieluiten vähennykset olisi syytä aloittaa byrokratiaportaasta. |
|
| 6. Kunnallisveroa on korotettava menojen kattamiseksi ja palvelujen saatavuuden takaamiseksi. |
| Veronkorotukset ovat pohjaton suo, joka ei puutu eikä poista heikon taloudellisen tilan syitä, vaan ainostaan hoitaa oireita. Verotus on varkautta. |
|
| 7. Joukkoliikenteen pitää olla maksutonta. |
| Miksi ihmeessä pitäisi? Oikeudenmukaisampaa on, että ne maksavat, jotka käyttävätkin. |
|
| 8. Vanhushuoltoon on osoitettava lisää rahaa. |
| Lisärahoitus ei tässäkään tapauksessa poista ongelmia, vaan ainoastaan hoitaa oireita. Kilpailuttaminen tai palveluseteleiden käyttö on parempi ratkaisu itse ongelmiin kuin lisärahoitus. |
|
| 9. Kuntaliitokset helpottavat merkittävästi kuntien talousongelmia. |
| Juuri näin. Byrokratia vähenee ja keskittämisellä saadaan etuja. Tietysti on otettava huomioon, että joidenkin kuntien talous on huonossa tilassa, eikä ole oikeudenmukaista maksattaa omaa huonoa talouttaan naapurikunnallla, joka on omansa pitänyt hyvässä kunnossa. |
|
| 10. Kunnan on järjestettävä taiteilijoille työtiloja. |
| Kunnalle ei kuulu se, miten ihmiset elantonsa ja harrastuksensa järjestävät. |
|
| 11. Vakka-Suomesta on muodostettava yksi kunta. |
| Ajatus on hyvä ja sitä sietää vakavasti pohtia. |
|
| 12. Uudenkaupungin on käynnistettävä kuntaliitosneuvottelut Laitilan kanssa. |
| Ehdottomasti! |
|
| 13. Kaupunginlahden pohjukkaan on rakennettava uusi matkailuvaltti, virtuaalikeskus Vilu. |
| ...kunhan veroeuroja ei käytetä siihen yhtäkään! Yrityksille ja sijoittajille on annettava vapaat kädet kehittää Uudenkaupungin aluetta taloudellisesti kestävälle pohjalle. Kunnan on pidettävä karvaiset kätensä erossa elinkeinoelämän asioista! |
|
| 14. Yhtään koulua ei saa lakkauttaa. |
| Sitäkin vaihtoehtoa on valitettavasti harkittava. |
|
| 15. Vanhustenhuoltoon on lisättävä hoitohenkilökuntaa, vaikka veroja korottamalla. |
| Ongelmat eivät veroeurojen käytön lisäämisellä poistu, se hoitaa vain oiretta. Kilpailuttaminen, palvelusetelit jne. tuovat parempaa laatua pienemmillä kustannuksilla. Kunnan on oltava tarkkana, että haluttu palveluntaso (esim. riittävästi hoitajia potilaita kohden) saavutetaan myös ulkoistettaessa palveluita. |